Tämä on TikiWiki v1.9.10.1 -Sirius- © 2002–2007 Tiki yhteisö 2010-09-06 [10:00 UTC]

Näyttää blogilähetyksiä - Sähköisen asioinnin alusta

Palaa blogiin

Kysely julkishallinnon sähköisen asioinnin alustan kehittämisestä

lähettänyt storhammar 2009-11-10 [10:59 UTC]
Valtiokonttori toteuttaa valtiovarainministeriön ohjauksessa osana SADe-ohjelmaa sähköisen asioinnin alustan julkishallinnon yhteiseen käyttöön. Julkishallinnon organisaatiot voivat kehittää sähköisen asioinnin alustalle omia palveluitaan ja ottaa käyttöön alustan tarjoamia yhteiskäyttöisiä palveluja. Hankkeen aluksi toteutetaan kysely kaikille julkishallinnon organisaatioille.

Kyselyn avulla kartoitetaan julkishallinnon toimijoiden kokemuksia sähköisestä asioinnista sekä kerätään odotuksia ja toiveita sähköisen asioinnin alustan toteutukselle. Erityisesti olemme kiinnostuneita tahoista, jotka ovat halukkaita toteuttamaan (pilotoimaan) omia palveluitaan alustalle ensimmäisten joukossa. Valtiokonttori toteuttaa kyselyn yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa. Kyselyä varten on tehty taustamateriaali, joka kuvaa tämänhetkistä toteutuksen tavoitetilaa:
Asiointialustan tavoitetila

Kyselyn täyttämiseen kuluu aikaa noin 10–20 minuuttia. Vastaamisaikaa on marraskuun loppuun. Vastaamalla voit vaikuttaa sähköisen asioinnin alustalle toteutettaviin palveluihin!

Vastaa kyselyyn


Peruslinkki (lainattu: 0 lähetyksiä viittaukset: 0 lähetyksiä) tulosta sähköpostita tämä lähetys
Yhteystiedot
Palvelua koskevat kysymykset ja tukipyynnöt pyydetään lähettämään osoitteeseen kuntait@vm.fi
Sähköposti-ilmoitukset
Huom. Sähköpostisi roskapostiasetukset saattavat estää uuden käyttäjän rekisteröinti-ilmoituksen ja unohtuneen salasanan muistutusilmoituksen saapumisen postilaatikkoosi. Palvelun lähettämien ilmoitusten lähettäjänä on sähköpostiosoite kuntait@wiki.kuntait.fi
RSS Blogit rss Artikkelit